keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Fitness Universe Rimini 2014

Eilen kotiuduttiin Italiasta myöhään illalla, huh olipa reissu.

Lähdettiin työkaverini Pirren kanssa matkaan perjantai aamulennolla Roomaan. Näin kaksi lentopelkoista kun laitetaan vierekkäin istumaan koneeseen niin kireä tunnelma on taattu ;) minulle nousu ja lasku ovat kaikkein pahimmat. Jos lento ilmassa sujuu tasaisesti en pelkää juurikaan. Mutta kun ilmakuoppia tulee jäykistyä kauhusta. Juttelimme koneessa aivan normaalisti mutta aina kun kone alkoi tärisemään molemmat hiljenivät ja siirryimme omiin "turvaa tuoviin asentoihin" Pirre pisti pään alas ja minä nojasin selkänojaan silmät kiinni. Ja kun tärinä lakkasi molemmat palasi keskusteluun aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut :)

Perjantaina vietettiin Roomassa aikaa muutama tunti ennen kuin juna lähti Bolognan kautta Riminille. Matkustimme ensimmäisen pätkän bisnesluokassa ja toinen pätkä 1. Luokassa. Vähempikin olisi riittänyt mutta satuimme nyt tämmöiset liput hankkimaan italialaisilta trenitalian sivuilta hankkimaan :)

Myöhään illalla päästiin vihdoin Riminille ja meidän oli määrä hakea hotellihuoneemme avain toisesta hotellista ja no siitähän se sotku alkoi. Kaikenmoisia lisämaksuja tuli ja käteisellä piti maksaa vaikka hotelli oltiin varattu luottokortilla. Olimme siis hiukan hiilenä ja väsyneitä matkustamisesta. No kun pääsimme paikanpäälle hotelliimme koimme pienen järkytyksen, koska hotellihuonesto ei ollut ihan sitä mitä kuvissa oltiin luvattu. Vuodevaatteita ja pyyhkeitä ei ollut ollenkaan. Suihku oli vessan ulkopuolella melkein olohuoneessa. Suihkuverho kuitenkin löytyi. Tästä järkyttyneinä soitimme hotelliin josta haimme avaimet ja valitsimme tilanteesta ja saimme korvaavan huoneiston siitä kyseisestä hotellista eli taas taksilla takaisin satamaan. 

No kaikki meni sen puolesta sitten loppupeleissä hyvin, koska mitään ei tarvinnut extraa maksaa tästä vaihdosta. Note to my self älä ota halvinta hotellia jatkossa. 

Riminillä järjestetään siis yhdet Euroopan suurimmista fitnessmessuista. Riminifiera oli 16 hallia käsittävä jättimäinen kompleksi jossa jumppasi tuhansia italialaisia täysillä neljä päivää. Osastot olivat jättimäisiä ja erilaiset kuntosalimerkit olivat tuoneet kokonaisia kuntosaleja näytille. Jumppatunteja oli käsittämätön määrä ja italialaiset tulivat messuille siis treenaamaan. Ei katselemaan ja fiilistelemään niin kuin Suomessa vaan ihan tosissaan treenaamaan. Ulkona oli uima-altaita jotka olivat täynnä porukkaa ja musiikki huusi  täysillä jokapaikassa :) uskomatonta!!


Lauantaina oli rekisteröityminen aamulla klo9.30 tai silloin sen olisi pitänyt alkaa mutta italialaiseen tapaan aloitimme ehkä noin tunnin myöhässä. Kisat oltiin ripoteltu kolmelle päivälle ja välissä oli myös a.i.n.b.b :n omia kilpailuita. Bikini sarja oli lauantaina, figure sunnuntaina, ja fitness maanantaina. Minulla oli siis pari päivää aikaa olla Riminillä ja ihmetellä menoa ennen kuin pääsin lavalle. Bikinissä kilpaili kolme suomalaista Mari Valosaari, Else Lautala ja Hanna Ropo. Itse en ollut kisaa katsomassa mutta kuulin vain osallistuneilta tytöiltä että meno oli mennyt lavalla aika villiksi kun kilpailijakokouksessa oltiin annettu lupa aukaista jalat poseerauksessa. No yleensä tämän liiton kilpailuissa jalkoja ei saa aukaista niin nyt jotkut tytöt ottivat kaiken irti tästä mahdollisuudesta. 


Sunnuntaina oltiin katsomassa Elsen kanssa messuja ja kävimme sponsorimme Freddyn osastolla ja saimme vaatteita kuvauksiin. Sami Vaskolan kanssa otettiin todella hienoja kuvia Freddyn treenivaatteissa ja lenkkareissa:) sain vihdoin omat farkkuja muistuttavat wrap up housut ja Neon kaltaisen treenisetin lenkkareineen. Aiemmin Helsingin kisojen yhteydessä oltiin tiimin kanssa saatu yhdet wrap up housut. Mutta edelleen odottelemme yhteneviä tiimiverkkareita jotka pitäis saada myös Freddyltä. Kahdet kisat menty jo ilman niitä ja kyllä harmittaa :(


Maanantaina oli vihdoin minun vuoroni päästä lavalle :) jännitys oli korkealla koska tiesin lavan olevan haastava. Lava oli todella leveä ja syvyyttä ei ollut juurikaan. Ja alustana oli ihmeellinen punainen matto ja tästä syystä tanssin päkiätossujen kanssa. No tälläkään kertaa aikataulut eivät pitäneet paikkaansa vaan lihaksia joutui pitämään lämpimänä hiukan pidempään kuin olin varautunut. Olin ensimmäisenä vuorossa niin vaparissa kuin bikinikierroksella. Ennen sarjalle alkua järjestäjä tuli sanomaan ettei cd:ni toiminut heidän laitteissaan. No onneksi minulla oli muistitikulla sama biisi mukana ja näin saimme sarjan alkuun. Sain hyvän suorituksen vaparissa vaikka oli siellä korjattavaakin. Mutta jännitys ei pilannut aloituksia musiikin kanssa niin kuin Helsingissä. Nyt sain tanssittaa paljon rennommin ja vapautuneemmin. Ja tähän olen tyytyväinen. Seuraavalla kerralla menee täysin putkeen :)


Bikinikierroksellakin olin paljon rennompi kuin viimeksi mutta kunjärjestäjätkään eivät oikein tienneet mitä hakea meiltä niin minäkin olin hiukan hukassa ja epäonnekseni olin ryhmän ensimmäinen niin en saanut edes vinkkejä muilta kilpailijoilta. Siellä oli kaiken maailman free posing ja walk around käskyjä mitä ei kukaan oikein tuntunut ymmärtävän. Ei edes mies joka näitä käskyjä lateli. No siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin nauraa. 

Sijoituksissa jäin sijalle viisi vaikka olisin ehkä sijoittanut itseni ylemmäksi mutta vapariin epäpuhtaudet koituivat kohtaloksi. No olen kuitenkin tyytyväinen koska sain elämäni ensimmäisen pokaalin mukaan kisasta. Ensi kerralla vedän paremmin! Tuntuu että minun tyylini on parantaa pikkuhiljaa :) tyyli sekin.
Nyt olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja jatkan treenejä entistä kovemmin. Seuraavat kisat sitten syksyllä. 

Nyt meinaan keskittyä kasvamiseen hetken ja uusien temppujen harjoitteluun. Ja seuraava elämäni varmaan suurimpia etappeja ovat kesällä omat häät. Joten tästä lähtien saattaa tulla enemmän häähömppää kun mieleni valtaa näiden juhlien järjestäminen.


Kaikki kuvat on ottanut Sami Vaskola Finland fitness 
Minulla olevat korut on Ninkan käsialaa ja hiukset on värjännyt Marjut Toivonen/New vision kisanikinit Sahara design 
Treenivaattet Freddy 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti